kotoa...

...terveisiä. kirjottelen tätä jääkiekkopelin aikana. mulle nämä kansallisen yhteyden juhlahetket eivät sitten liene niin kovin tärkeitä... tai siis on mulla toinen silmä pelissä aina välillä.

reissu on siis takana, ja seuraavaksi alkaa arki. olenhan toki ollut suomessa jo muutaman päivän, muuta sen ajan olen pyrkinyt järjestämään asioita kuosiin (verotusta, ajokoulua jne.). saas nähdä millaiseksi paluu arkeen muodostuu...



gebardin keikankin jo kerkesin tekemään viime torstaina, ja täytyy sanoa, että olipas aikamoista...

soundcheckiä ei ollut, eli lennosta liikkeelle. bändin lisänä oli siis 10-miehinen puhallinsektio, ja esiintyminen apollossa. kasausapuna paikan dj, joka oli kyllä mukava heppu, mutta ei tuntenut paikan tekniikkaa juuri nimeksikään. eli itse kokeilemalla piti etsiä, kun asianmukaiset merkinnätkin puuttuivat. backstage olisi sopiva 4-henkiselle bändille. tässä kokooonpanossa jäseniä oli 15 + minä.

apollon akustiikka on surkea. kaikuaikaa tilassa arviolta noin 2 sekuntia. vain finlandia-talon suuri sali on tällä saralla huonompi. sitäpaitsi, miksi helvetissä joku joka suunnittelee ravintolaa, ja tietää että siellä tullaan esittämään live-musiikkia, valitsee juottolan katoksi betonisen kupolin? paskin mahdollinen vaihtoehto, koska kova kupolipinta kerää kaiken tilan metelin (lavalta, PA:sta, yleisöstä jne.) ja heijastaa sen alas suoraan kupolin lakipisteen alle pistemäisesti. minnekäs laitetaan miksauspiste sitten? no tottakai vittu ton kupolin alle! eli infernaalinen mekkala tanssilattialla on taattu.

entäs lava sitten? 3 tasossa. matalin taso ehkä 70cm tanssilattian tasosta, eli aika normaali meininki. leveydessä löytyy. syvyyttä ei aivan tarpeeksi. seuraava taso on edellisestä noin 30cm nostettu riseri, jonka päälle oli kätevää sijoittaa rummut ja backlinea. ihan ok sekin, mutta lues loppuun...

3. taso on edellisiä ainakin metrin ylempänä oleva lavan isoin osuus, ikäänkuin muun bändin takana. molemmilta puolin ylös kulkee kaarevat portaat. täällä olevat (meidän tapauksesa puhaltajat) ovat muusta, alemmilla tasoilla sijaitsevista orkesterin jäsenistä akustisesti täysin eristyksissä. tietysti asian voisi hoitaa asianmukaisella monitoroinnilla, mutta miksi? eikö olisi helpompaa tehdä kunnollinen, ja riittävän syvyyden omaava lava, jossa em. ongelman hoitaminen ei olisi laitteistoriippuvaista? haetaanko tässä nyt erilaisuutta? tällaisen lavadesignin kuvitelisin olleen viimeksi muodissa KISSin kultavuosina 70-luvun lopulla...

ilman tsekkiä tehtävän keikan alku on aina hakemista. niin torstainakin. vanha, laivakeikalla rakennettu miksausbalanssi ei pätenyt tässä tilassa. ensimmäisen biisin alkutahdeilla (kymmenisen sekuntia biisin alusta) ei laulu kuulunut, ja tästäpä eräs yleisön edustaja kävi heti ilmoittamassa ikävään sävyyn. sanoin, että asia korjataan pikimmiten. ja korjasin tilannetta.

6 sekuntia myöhemmin sama herra tuli taas vaatimaan laulua lujemmalle. minulla oli kädet täynnä töitä, ja siinä tilanteessa toiseen korvaan huutaminen ei auta tilannetta yhtään.

-"laita ny sitä laulua kovemmalle! vai ootko sä ees tullu tänne töitä tekemään!!??"

kysyin herralta olisiko hän kenties kiinnostunut ns. hyppäämään puikkoihin. vaihtoehtona tarjosin häipymistä. herra valitsi jälkimmäisen, ja työrauha palasi. seuraavan biisin alkaessa tilanne oli hallussa, ja soundi huomattavasti parempi.

tilan akustiikasta johtuen soundi ei kuitenkaan ollut parhaimmistoa, eikä bändikään luultavasti kuuntelun ongelmista johtuen yltänyt ihan parhaaseensa. hyvää keskitasoa kuitenkin. visa oli kipeänä, joten keikka loppui suunniteltua nopeammin äänen petettyä. tätä tapahtuu äärimmäisen harvoin, joten se tuntui hetken lievältä tappiolta.

purku oli yleisön vähyydestä, ja bändin motivaatiosta, johtuen sujuva, eivätkä humalaiset asiakkaat juurikaan häirinneet tapahtumaa.

autoa pakatessa mietin että millaiselle bändille apollo olisi puitteidensa puolesta hyvä vaihtoehto keikkapaikaksi. en keksinyt ollenkaan.

ei lämmittänyt.

NYC stories

no mikäs se siinä?

no se on mallikyltti RCA:n studioiden vanhan platekaikulaitteen kyljestä. ko. laite löytyi williamsburgista musiikkikaupan eteisestä. mistä se tuli sinne? kauppias oli saanut soiton kaveriltaan aamuvarhaisella, ja oli kuullut, että siellä niitä nyt on jossain manhattanin kadulla 5 kpl... paku alle ja hakemaan siis.

ilmaseks.

suomessa ei tapahdu tämmöstä...

leipä

kattokaa ny jumalauta tuota lihan määrää voileivässä. tai siis voileivässä ja voileivässä, eihän siinä ollu ku siivu leipää / kilo lihaa / siivu leipää (ei majoneesia, voita, salaattia, suolakurkkua tms...). sinapin lisäsin itse.

p.s: käännä näyttö/tietokone poikittain kuvaa katsoessa. kuvanmuokkus ei onnistunut.

NYC, part deux

parasta täällä on se, ettei erotu joukosta turistina (paitsi jos kävellessään tuijottaa ylöspäin korkeista taloista hurmaantuneena...). vaikka heikomminkin englanninkieli taittuisi, ei poikkea paikallisesta keskitasosta lausunnallaan juurikaan. miksi? new yorkin väestöstä suuri osa on maahanmuuttajataustaista porukkaa, joille englanti on työkieli. kotona puhutaan perheen kesken omaa äidinkieltä. näinollen heikompikaan englanninkielentaito ei ole este, aiheuttaa korkeintaan muutaman lisäselvityksen asioidessa. enkä missään tilanteessa ole nähnyt kenenkään suhtautuvan toisen puutteeliseen kielitaitoon millään negatiivisella tavalla.

toiseksi parasta on se, että näkemistä ja tekemistä riittää sekunnin jokaiselle sadasosalle. viime reissulla keskityimme manhattaniin, josta yksinään löytyy katsomista viikoiksi, ja tällä kertaa päätimme kartoittaa myös brooklynin puolta. ja sieltähän sitten löytyi williamsburg, new yorkin kallio. kaupunginosa, jossa asuu hippejä ja muita vapaa-ajattelijoita. herranjumala että ihastuin tuohon kaupunginosaan. sieltä löytyi mm. kirppareita, eksoottisia handcraft-myymälöitä, tatuointiliikkeitä, pikkukauppoja yms yms... meininki huomattavasti manhattania rauhallisempaa ja rennompaa, ihmiset vieläkin ystävällisempiä kuin manhattanilla... rakennuskanta vanhempaa ja rähjäisempää, mutta sympaattisempaa...

[paikallisessa musiikkikaupassa jutustelin hetken myyjän kanssa paikallisesta studiokulttuurista. täälläkin studioita perustavat ex-muusikot, ja muusikot, jotka haluavat säästää rahaa perustamalla oman paikan, jonka käyttäminen on kaupallisia paikkoja halvempaa (eli eivät mitään ruudinkeksijöitä nämäkään. studion pitämisessä ei ole oikeasti mitään halpaa...!). kaveri osoitti kauppansa vierellä olevia ränsistyneitä varastotaloja, ja luetteli nimeltä parisenkymmentä studiota, jotka olivat kaupasta kivenheiton päässä. jotkut niistä olivat minullekin levyjen kansista tuttuja... ja sadan metrin päässä oli sonic youthin studio, ja bändin kaveritkin kuulemma asuvat lähellä. vanhana sonic youth -fanina tämä ekskursio sai siis uudet mittasuhteet...]

tänään sadepäivänä suunniteltiin menevämme momaan, mutta sitten päätettiinkin lähteä manhattanin alakärkeen ostoksille. sadepäivää ei harmita viettää kaupan sisällä. aurinkoinen päivä (säätiedotuksen mukaan kai torstai) on varattu fillaroinnille. mahdollisesti central parkiin pyöräilemään, siis...

ahkyssä...

...kirjoittelen tätä. ajattelinpa kirjoittaa taas koska nyt sadepäivänä siihen on aikaa. laura on tanssitunnilla, ja itse ajattelin viettää hetken hotellihuoneessa, lepäillä (mehän on kävelty joka päivä varmaan yli 20km päivässä. jalat kiittää, ja selkä kans...) ja surffata netissä vastapäisen baarin wi-fi-palvelua hyväksikäyttäen.

verestin äsken viime reissun muistoja halvan syömisen osalta, ja kävelin parin korttelin päähän 7/11:iin hodarille. hintataso potkaisi päähän taas...:

valitsin burger big biten, joka on siis tuhti jauhelihajööti (jonka muoto mukailee hodarimakkaraa) pullakuoressa. viereiseltä tiskiltä saa hodariin mausteet. tarjolla on ketsuppi, sinappi, kurkkusalaatti, sipuli, paahdettu sipuli, jalapeno, oliivi, sipulirelissi (2 eri sorttia), chili, ja juustokastike. erityisen hauskaa on kahden viimeksimainitun annostelu. ne nimittäin otetaan chili-juustokastike-koneesta. hodari alle, paina haluamaasi nappia, ja kone plörtsäyttää sämpylään kuumaa täytettä norona... kaikkia täytteitä en hodariini kuitenkaan ottanut (eikä kai olisi edes sopinutkaan). juomaksi valitsin dr.pepperiä, pienimmän mukin mitä löysin (0,6 litraa). voin muuten vakuuttaa, että tällä setillä nälkä lähtee varmasti. olen aivan ähkyssä. ja mitä maksoi koko lysti?

$3.25 sis. verot!

siis hivenen alle 2,30€... voiko halvempaa edes olla...?

enää...

...muutama päivä reissuun! kauan kaivattua lomaa siis tiedossa...

kuluneen viikon olen tutustunut päivätyöläisen arkeen, kun gebardilla on ollut väliviikko keikoista. ihan kivastihan se näinkin menee, mutta aamuherääminen se vaan on yhtä helvettiä, ja koljan aikailu pukemisessa johtaa myöhästymiseen (olen tuntiliksalla, joten eipä ole tarkkaa työaikaakaan toisaalta...) melkein joka aamu. viime viikon rakensin kaapeleita. se on kivaa vaihtelua muulle työlle. paitsi välillä puuduttavaa, ja ajoittain yllättävän hidasta hommaa.

kolja oppi ajamaan pyörällä, ilman apupyöriä. treenaamisessa jeesasi lainatu potkupyörä. siis fillari, josta on poistettu polkimet ja jolla on siis helpompi ottaa tuntumaa tasapainoiluun itseä eteenpäin potkiessa. tämähän on siis nerokas keksintö. keski-euroopassa kuulemma yleinenkin. itse en ollut moisesta kuullutkaan, eikä ainakaan minun tutuista kukaan ole moisella opetellut... miksi? en tiedä. ehkä suomi on perähikiä.

koljahan on nyt niin pollea uudesta taidostaan, että ilmoittelee siitä suureen ääneen kaikille, tuntemattomillekin. "katos täti kun mä osaan jo ajaa hienosti ilman appareita". välillä pitää kertoa koljalle, että tuntemattomat eivät ehkä ihan osaa arvostaa uutta taitoa, vaikka se hienoa onkin...

käytiin muuten koljan kanssa katsomassa koljan suosikkibändiä, sydän sydäntä, levykauppakeikalla. kolja seisoi keikan ajan kaupan ikkunalaudalla kuupat päässä, lauloi mukana jos osasi, ja kohteliaasti taputti jokaisen biisin jälkeen. kanssakatsojia huvitti kun kolja huusi mukana "katsopas tätä / räkä pursuaa päästä / turvonneet silmät tukkeutuvat rähmästä...", itseäni myös. muutamat muut paikallaolleet pikkulapset (varmasti vanhempien mukaanpakottamia...) keskittyivät lähinnä itkemään, tai kaivamaan nenää... konserttijärjestelystä sen verran, että: kannattaako laittaa bändi soittamaan ulko-oven viereen? ensimmäiset paikalle tulevat jäävät "eturiviin", ja näinollen tukkivat kulun kauppaan ja sieltä pois... keikan jälkeen kuulinkin useiden nurkuvan pihalla sitä etteivät mahtuneet sisälle. kuitenkin keikan aikana kaupan takaosa oli tyhjillään. oveltahan sitä kyllä ei pystynyt varmasti näkemään.

sydän sydän on loistava bändi, jolla on hienoja biisejä, ja todella hienoja sanoituksia, mutta ko. keikka, joka oli ilmeisesti volumesyistä päätetty toteuttaa semi-akustisesti, oli pettymys aika monelta kantilta...:

soundi: ei miksaajaa, liian pieni pa (tai sitä ei oltu osattu/tajuttu vääntää kyllin lujalle yleisömäärään nähden). bändi oli ilmeisesti päättänyt kohteliaisuussyistä pitää soiton voimakkuuden kohtuullisena, ja luultavasti tästä johtuen musiikin dynamiikka oli totaalisen pois käsistä.

soitto: yhteissoitto kusi paljon. mahdollisia syitä voisivat olla se, etteivät bändin ukot kuulleet toisiaan kunnolla, ja/tai keskittyminen volatason kurissapitämiseen vei huomion itse soittamiselta.

biisivalinnat: noin puolet soitetuista biiseistä oli "auto"-levyltä. tässähän ei ole siis mitään vikaa, paitsi että ko.levy on 5 vuotta vanha, ja sen jälkeen bändi on julkaissut 2 uutta levyä, molemmat mielestäni rutosti parempia kuin "auto". uudelta levyltä kuultiin muutama ralli, mut "au"lta ei tainnut tulla yhtään... no, tämä nyt oli henkilökohtainen avautumiseni. suosittelen silti tutustumaan sydän sydämen tuotantoon. luultavasti löydät sieltä jotain kutkuttavaa...

nyt pitänee jättää avautuminen tältä erää, koska kolja jo vetää ulkovaatetta päälle.

pyöräilemään, siis...

kuukausi...

...näyttää kuluneen siitä, kun viimeksi oli aikaa kirjoittaa tänne. on pitänyt kiirettä. lauran blogista voi lukea mitä sillä aikaa tapahtui.

3 viikkoa reissuun! voi pojat, että pieni tauko tulee paikalleen... en tiedä, mitä tällä reissulla tulee eteen, mutta varmaan ainakin olennaiseen (musiikki ja komedia) tulee satsattua. ja ehkäpä käydään tsekkaamassa se MOMA. budjetti näyttää OK:lta, mut siellähän saa kyl rahaa palamaan. ostan varmaan ainakin 10 kengät, jos ovat yhtä halpoja kuin viime kerralla. näillä dollarin kurseilla saattavat toki olla halvempiakin... hah! 20 paria, siis.

kämppäkin alkaa muotoutua. ja äsken sain pinen "palautekeskustelun" jälkeen tyhjennettyä vessaan pari viikkoa sitten kantamani hyllykaapin, jonka tyhjennys minun kamoistani on odottanut liian kauan. hylly on nyt siis rakkaalla vaimollani meikkikäytössä.

parveke tyhjennettiin romusta ja paskasta myös. siellähän siis oli pääsiäiseen asti mm. 80m2 vanhaa, irtirevittyä laminaattia, rakennusjätettä, listanpätkiä, roskia, sahanpurua (remontin aikaan parveke toimi leikkaamona), tuhkiksia, mäyriksen pahveja jne. toimeennuttiin pääsiäispyhinä, ja päätettiin tyhjentää parveke romuista. suunnitelma oli aukoton (not!):

-romut kantamalla ulos ja autoon

-pääsiäispyhien jälkeen kaatopaikalle.

eipä toiminut.

kannettuamme ensimmäiset 40m2 laminaattia autoon, sitä ei enää mahtunutkaan enempää sisään. ja auton akselit olivat katketa. ja kaatikset kiinni. pohdimme vaihtoehtoja...:

-romut autosta takas parvekkeelle (liikaa duunia, se kama muuten painaa aika helvetisti)

-romut lähimmälle roskalavalle salaa (ei lavoja lähellä + suuri kiinnijäämisen ja sakon riski)

-romut esim. parkkipaikalle tai talon kulmalle muutamaksi päiväksi siistiin pinoon ja ensimmäisenä arkipäivänä kaatikselle (naapurit ois saanu paskahalvauksen tai huligaanit olis levitelly läjän ympäriinsä)

-totaalinen vitutus ja kaulakiikku (ei näin pienten ongelmien edessä)

ongelma ratkaistiin häiritsemällä pomoani vuoden pyhimpänä päivänä, pitkänä perjantaina (arvatenkin juuri kesken sukutapaamisen/muun tärkeän rauhoittumisjuhlan). tiedustelemalla paljastui, että firman kuorma-autot seisoivat käyttämättöminä pääsiäispyhien yli varaston pihassa. siispä laminaattikuormaa siirtämään firman fiat ducatoon. 3 akseleiden terveyttä uhmaavaa reissua myöhemmin parveke oli tyhjä, ja ducato paskaa puolillaan. pääsiäisen jälkeen tiistaina ajoin kuortsin kivikon sorttiasemalle tyhjennettäväksi (laittomasti, minullahan ei siis vielä ole kuorma-autokorttia. pian ehkä kuitenkin jo on...). kivikon asemalla tyhjentelin autoa hiki hatussa pakkassäässä, ja sain siitä flunssan joka ei meinaa parantua millään... mutta nyt alkaa palkinto häämöttää. kevään lämmössä lasitettu parveke toimii miltei ylimääräisenä huoneena...

auto ei meinannut mennä paskojen talvirenkaiden takia katsastuksessa läpi, joten piti laittaa uudet kumit alle. ostin uudet kesärenkaat, koska vanhat olivat jopa talvirenkaita heikommassa hapessa. 2 päivää jälkitarkastuksen ja myönteisen päätöksen jälkeen alkoi tulla lunta, ja vieläkin katson säätiedotuksia paniikin vallassa, ja pelkään pahinta. kesällä pitääkin sit ostaa uudet talvirenkaat ensi talveksi...

työkuvioissa kaikki on pysynyt suht ennallaan, mutta vaan tuplasti hektisempänä. päivätyötä kiertutekniikan varastolla (lähinnä varaston järjestelyä ja kaapelihommaa viimeaikoina) ja illalla ja viikonloppuina keikkoja gebardin kanssa. keikkoja on ollut ns. kyllin...

gebardin kanssa on tullut pyörähdettyä aika lailla, ja on hauska huomata kuinka paljon nopeammiksi purut ovat tulleet. aika harvaa huvittaa jäädä käkkimään mestoille yhtään pidemmäksi aikaa kuin on aivan pakko. laivakeikkaa on ollut yllättävänkin paljon (aikaisemmassa kirjoituksessani avauduinkin jo niistä...), sekä jokuset kissanristiäiset. silti en valita, rahaa tarvitaan (kolja tosin ei pidä siitä kun "isi käy ihan tyhmissä töissä!", ja se sanoikin "mä vihaan sua"). silti jollain tapaa "harmittaa" kun reissun aikana menee tsäbaut 8 keikkaa ohi (siis se rahapuoli harmittaa, ei loma).

eräälle keikalle gebardi sai hommattua tuuraavan saksofonistin muutaman minuutin varoitusajalla, kun vakifonisti joitui poistumaan synnytyssaliin alkunauhan soidessa. 3 ekaa biisiä meni yhdellä torvella, ja 4.biisissä lavalla oli fonituuraaja. mahtavaa toimintaa. onnea v-p:lle ja perheelle vielä (tyttö tuli siis)!

uuden digipöydän haltuunotto on ollut paljon arvelemaani nopeampaa, ja soundcheckien jähmeydestä on täten päästy eroon. myös huteja tulee vähemmän (mitä nyt yhdellä keikalla onnistuin mykistämään kaikki bändin kanavat kesken biisin; sekunnin olin jo paniikissa). ihan kiva konehan se on, vaikka periaatteessa olenkin enemmän analoogimäen poikia. digipöydän huono puoli on vaan se, että kaikki visuaalinen informaatio pöydän toiminnoista (ja niitä on PALJON) on ainoastaan pienellä ruudulla, ja ainakin näin alkuun huomaan tuijottavani näyttöä enemmän kuin itse keikkaa. eipä silti, ei minulle lavalle katselusta makseta, vaan korvien käyttämisestä (ja tuhoamisesta).

pääsiäisenä äänitimme myös lauluja uusiin lara-viisuihin. kotona (johtuen eräästä kalenterinkäyttöhäpsystä). hyviä niistä tuli. nyt kun kerkeis vielä miksaamaan, niin taas olis 3 uutta lara-raitaa kansan tärykalvoilla. on muuten aikamoinen urakka saattaa makuuhuone sellaiseen akustoinnilliseen tilaan, jossa saa äänitettyä levylle kelpaavaa laulua... ja mäkki toimi pro toolsin alustana kuin unelma. kymmenä raitoja kamaa plugareilla höystettynä pyöri pienimmällä buffer sizella ongelmitta (käsi ylös ne jotka ton ymmärsi!). eläköön mäkki. edittejä olen tehnyt ko. sessioihin mm. laivan hytissä, äärimmäisen epäergonomisissa olosuhteissa...

kaippa tässä tällä erää, väsy painaa. aamulla lähden asiakkaalle valoasennushommiin (yhtä hyvin vois laittaa sinne jonkun siivoojan tai ratikkakuskin. paskat minä niistä lampuista mitn tajua...).

trs.